
UFC 214 ottelujulkistuksia: Jung vs. Lamas, Barao vs. Sterling & Northcutt vs. Puelles
- Kirjoittanut Joonas Poikela
- toukokuu 25, 2017
- Kategoria: Uutiset

Anaheimin Honda Centerissä heinäkuun lopulla järjestettävän UFC 214 -tapahtuman ottelukortille on lisätty kolme mielenkiintoista ottelua.
Tapahtuman pääotteluna nähdään kevyen raskaansarjan hallitsevan mestarin Daniel Cormierin (19–1) ja painoluokan entisen mestarin ja entisen väliaikaisen mestarin Jon Jonesin (22–1) välinen pitkään odotettu ja useasti plörinäksi mennyt uusintaottelu. Jones voitti kaksikon ensimmäisen kohtaamisen vuonna 2015 kaikin tuomariäänin.
Tämän lisäksi jo ennestään oli tiedossa, että tapahtumassa tullaan näkemään kutkuttava höyhensarjan ottelu "The Korean Superboy" -lempinimellä tunnetun Doo Ho Choin ja Andre Filin välillä. Viimeksi korealainen superpoika nähtiin Octagonissa viime vuoden lopulla, jolloin hän oli osallisena useassa vapaaottelumediassa "Fight of the Year" -arvonimellä palkitussa rajussa ja jännittävässä ottelussa Cub Swansonia vastaan, jonka korealainen kuitenkin lopulta hävisi tuomariäänin. Myös Fili on nähty jännittävissä otteluissa muutaman viimeisen vuoden aikana, jolloin hän on ollut sekä antavana että ottavana osapuolena rajuissa pääpotkutyrmäyksiin päättyneissä myllyissä.
Lisäksi UFC on vastikään vahvistanut, että kuluvan vuoden helmikuussa pitkältä tauolta ryminällä paluun tehnyt Chan Sung "The Korean Zombie" Jung kohtaa Anaheimissa Ricardo Lamasin. Entinen mestaruushaastaja Jung tyrmäsi paluuottelussaan Dennis Bermudezin ensimmäisessä erässä, jonka myötä hän nousi höyhensarjan ranking-listan sijalle 5. Lamasin saldo hänen kahdesta tuoreimmasta ottelustaan on yksi voitto ja yksi tappio ja hän on painoluokan ranking-listalla tällä hetkellä kolmantena. Viime vuoden kesäkuussa Lamas hävisi ottelunsa Max Hollowayta vastaan kaikin tuomariäänin, jota seurasi ottelu Charles Oliveiraa vastaan, jonka Lamas voitti giljotiinikuristuksella.
Näiden otteluiden lisäksi on vahvistettu, että tapahtumassa nähdään UFC:n kääpiösarjan entisen mestarin Renan Barãon paluu takaisin kääpiösarjaan. Kaksi viimeistä otteluaan höyhensarjassa saldolla 1-1 otellut Barão kohtaa kääpiösarjan ranking-listan sijalla 8. majailevan Aljamain Sterlingin. Sterling katkaisi huhtikuussa nähdyssä viime ottelussaan kahden matsin mittaisen hajaäänitappioputkensa voittamalla Augusto Mendesin kaikin tuomariäänin. Barão nähtiin viimeksi Octagonissa vuoden 2016 elokuussa, jolloin hän voitti Phillipe Noverin kaikin tuomariäänin.
Tapahtumassa tullaan myös näkemään "Super" Sage Northcuttin ja Claudio Puellesin välinen kevytsarjan ottelu. Nielurisaongelmista kärsinyttä ja kohtuuttomasti hypetettyä Northcuttia ei ole nähty Octagonissa sitten viime vuoden joulukuun, jolloin Mickey Gall kuristi 21-vuotiaan Northcuttin takakuristuksella toisessa erässä. Agressiivisesti markkinoitu Northcutt ei ole vielä toistaiseksi vapaaottelu-urallaan kohdannut yhtäkään edes eliittiluokan tuntumassa olevaa ottelijaa ja hänen UFC-vastustajistaan nimekkäimmät Gall ja Bryan Barberena molemmat kuristivat "superlupauksen" tylysti. Kuten odottaa saattaa, Northcuttin vastustajien taso ei nouse tulevankaan ottelun myötä sille tasolle, jolla sen kaiken katteettoman hehkutuksen perusteella pitäisi olla, sillä perulainen TUF: Latin America -ohjelmasta tuttu Puelles on otellut UFC:ssä ainoastaan kerran, kärsien tappion teknisellä tyrmäyksellä toisessa erässä Martin Bravoa vastaan.
UFC 214 järjestetään 29. heinäkuuta.
Lähde: mmafighting.com