Jimi Manuwa: "Dana lupasi minulle mestaruusottelun jos voitan Oezdemirin"

 

UFC:n kevyessä raskaassa sarjassa toiseksi sijoitettu Jimi Manuwa kohtaa seuraavaksi UFC 214 -tapahtumassa painoluokassa neljänneksi sijoitetun Volkan Oezdemirin. Samassa tapahtumassa Daniel Cormier puolustaa painoluokan mestaruusvyötään entistä mestaria Jon Jonesia vastaan. Ennen Cormierin ja Jonesin välisen uusintaottelun buukkaamista Manuwa oli varteenotettava kandidaatti seuraavaksi haastajaksi, mutta UFC päätti Manuwan sijasta antaa mestaruusottelun Jonesille. Tästä huolimatta Manuwa on optimistinen sen suhteen, että hän tulee ottelemaan mestaruudesta ennemmin tai myöhemmin.

"Tilanne on ihan okei, en voi väittää vastaan etteikö Jon Jones ansaitsisi nyt otella mestaruudesta", Manuwa kertoi The MMA Hour -ohjelmassa. "Hän on yksi kaikkien aikojen parhaista vapaaottelijoista. Uskon että tyrmään Volkanin ja Dana lupasi, että ottelen sen jälkeen mestaruudesta."

Vaikka UFC-pomo Dana White lupasikin Manuwalle mestaruusottelun jos hän onnistuu voittamaan Oezdemirin, niin kyseessä ei olisi missään nimessä ensimmäinen kerta kun puheet eivät käy yhteen tekojen kanssa, jos UFC ja White pettäisivätkin lupauksensa mestaruusotteluista.

Isoin este Manuwan potentiaaliselle tulevalle mestaruusottelulle on tällä hetkellä painoluokassa ranking-listan paalupaikalle sijoitettu Alexander Gustafsson, joka sattuu olemaan myös Manuwan treenipartneri. Gustafsson nosti itsensä välittömästi takaisin mestaruuskuvioihin toukokuun lopussa Tukholmassa järjestetyssä UFC Fight Night 109 -tapahtumassa, jossa ruotsalaisottelija nähtiin kenties hänen vapaaottelu-uransa parhaassa vireessä, kun hän tuhosi Glover Teixeiran tylysti viidennessä erässä tyrmäyksellä vakuuttavan neljä täyttä erää kestäneen löylytyksen päätteeksi. Tämän lisäksi Gustafssonin puolesta puhuu myös se, että hän on jo aiemmin kohdannut sekä Jonesin ja Cormierin mestaruusotteluissa, joista molemmat Gustafsson hävisi enemmän ja vähemmän kyseenalaisilla tuomaripäätöksillä.

Tämä kaikki puhuu vahvasti sen puolesta, että Gustafsson on Whiten höpinöistä ja lupauksista huolimatta todennäköisin seuraava kevyen raskaansarjan mestaruushaastaja. Toistaiseksi ei ole tarjolla mitään virallista tietoa siitä, kuka kohtaa seuraavaksi Cormier vs. Jones -ottelun voittajan, mutta kävi miten kävi, Manuwan mukaan UFC:n päätös seuraavasta ykköshaastajasta ei tule vaikuttamaan hänen ja Gustafssonin väleihin millään tavalla.

"Meistä kumpikaan ei oikeastaan välitä että kumpi saa mahdollisuuden otella mestaruudesta ensin", Manuwa selitti. "Sanoisin että Alex on maailman paras ja olisin iloinen hänen puolestaan jos hänelle tarjotaan seuraavaksi mestaruusottelu, mutta olisin myös iloinen jos saisin itse mestaruusottelun. Emme anna tämän asian tulla meidän väliimme. Treenaamme yhdessä ja autamme toisiamme, olemme kavereita ja sparripartnereita, joten ei minua kauheasti kiinnosta että kummalle meistä mestaruusottelu annetaan. Tietysti minä haluan sen ottelun ja myös hän haluaa sen, joten se mitä tapahtuu, tapahtuu." 

Tämänhetkisessä tilanteessa 37-vuotiaan Manuwan ei auta muu kuin keskittyä tulevaan otteluunsa Oezdemiriä vastaan ja luonnollisesti nopea ja vakuuttava tyrmäysvoitto ei todellakaan olisi britti-iskijän mestaruushaaveiden kannalta huono asia.

"Volkan on näyttänyt vakuuttavalta hänen kahdessa UFC-ottelussaan", Manuwa sanoi. "Hän voitti debyytissään Ovince Saint Preux'n ja otteli äskettäin Misha Cirkunovia vastaan ja tymäsi hänet 28 sekunnissa. Hän on näyttänyt hyvältä kahdessa UFC-ottelussaan, mutta minä aion toivottaa hänet tervetulleeksi painoluokan kärkikastiin ja näyttää hänelle että mikä on homman nimi."

Lähde: mmafighting.com