UFC Fight Night 101: Whittaker vs. Brunson-ennakko

 

#7 Robert “The Reaper” Whittaker (17-7) vs. #8 Derek Brunson (16-3)

 

Rajulla kädellä muita keskisarjalaisia tyrmännyt Derek Brunson ei vieläkään ole koko kansan tiedossa, mutta mikäli nykyinen tahti jatkuu, niin kyseessä saattaa olla tuleva ykköshaastaja.

Brunson on tällä hetkellä aivan jäätävässä vireessä. Alla on viiden ottelun voittoputki, jonka aikana hän on voittanut peräti neljä perättäistä ottelua ensimmäisessä erässä tyrmäyksellä. Viimeisimpänä kaatui Uriah Hall alle kahdessa minuutissa.

Voimakas ja räjähtävä painija pystyy pitämään puolensa matossa varsin hyvin, joten itsevarmuudella hän on ryhtynyt ottelemaan pitkälti pystyssä ja tulos näkyy. Hänen alasviennit on lähinnä voimakkaita kahdenjalan junttia, joita on vaikea puolustaa, mikäli amerikkalainen saa kunnon otteen ja jatkotilanteissa hän pyrkii hallitsemaan päältä, sekä tiputtamaan lukuisia vahvoja mattoiskuja.

Brunsonin menestys pystyottelussa nostattaa muutamia kysymysmerkkejä koskien viikonlopun ottelua. Hän hyökkää todella aggressiivisesti ja todellakin tiputtaa, jos pommi löytää tiensä perille. Ongelmana on kuitenkin se, että Brunson tekee vaarallisen riskialttiilla tyylillä aloituksia. Leuka jää usein avoimeksi ja aloitukset näyttävät turhan suoraviivaisilta ja huolimattomilta, mutta toistaiseksi, kuten saldo osoittaa, tämä lähestymismuoto on tepsinyt varsin mainiosti.

Robert Whittaker on hänkin viiden ottelun voittoputkessa, jonka aikana hän on osoittanut todella hyvää teknistä pystyottelua ja räjähtävää viimeistelyä.

Napakoiden sarjojen ja potkujen ohella, myös Whittaker sortuu välillä holtittomaan takakäsien viskelyyn, joka on muutamaan otteeseen aiheuttanut harmia vahvojen vastaiskujen muodossa. Australialaiselta löytyy malttia jabin ja potkujen kanssa. Puolustava paini on myös yksi Whittakerin parhaimpia kykyjä, joka tosin joutuu koetukselle viikonloppuna.

Brunsonin eduksi on laskettava voima, mattotaidot ja räjähtävyys. Hän saa vietyä monet ottelijat mattoon ja Whittaker on varmasti yksi niistä. Amerikkalaisen tyrmäysvoima ja vaarallinen pystyottelu nostaa päätään läpi ottelun, johon Whittaker tietysti vastaa aavistuksen rauhallisemmalla ja teknisellä potkunyrkkeilyllä. Brunson lienee kuitenkin liian paha rasti australialaiselle tällä hetkellä, sillä amerikkalaisen monipuolisemmat tavat hyökätä ja kerätä pisteitä vievät pidemmän korren Whittakerin vaanivasta pystyottelusta.

Brunson teknisellä tyrmäyksellä avauserässä.

Muistutuksena myös, että Fight Night Melbourne-tapahtuman voi katsoa ilmaiseksi Viaplay-palvelusta tänä viikonloppuna. Lisää tietoa tästä täällä